Kun muuttaa uuteen maahan, on aluksi varmaan aika yksinäistä, ennen kuin löytää harrastuksia ja paikallisia ystäviä. Niin sanotusti piireihin pääseminen on yhtä vaikeaa kaikkialla. Helpottaisi jos olisi yhteinen kieli, mutta minulle ranska on yhtä hepreaa kuin suomi ulkomaalaiselle. Ja ranskalaiset, jotka osaavat vain ranskaa, suhtautuvat ulkomaalaisiin yhtä lämpimästi kuin vain suomea puhuvat suomalaiset :). Tosin näin parin viikon jälkeen ei nämä asiat vielä paljon paina, sitähän  tuntee olevansa ihan vaan turisti varmaan vielä pitkään.

Vuokratätini poikineen oli kyllä onnekas löytö, häneltä saa paljon hyödyllistä tietoa ja apua. Harmittaa jo nyt, että täällä voi viipyä vaan tämän kuukauden. Hän valmisti minulle juuri maittavan algerialais-ranskalaisen lounaan. Erittäin mukavaa, koska itsellä tulee ostettua kaupasta yhtä ja samaa koko ajan. Kaikki tuotteet ovat aivan outoja, joten melkeinpä pitää maistella kaikkea, että tietää mistä pitää. Nyt tiedän ainakin, että Geneve-järvestä saa herkullisia pikkukaloja. Ja niitä kannattaa syödä ravintoloissakin Geneven puolella, on takuuvarmasti tuoretta kalaa.

Marketissa käynti tänään taisikin olla viikkoni suurin sosiaalinen tapahtuma :). Tunnistin paljon porukkaa bussista, jolla menen töihin. Näillä seuduilla on paljon ulkomaalaisia, jotka työskentelevät CERNissä ja se on työmatkani varrella. Joten tuntui kuin olisi tuttuihin törmännyt, hekin taisivat tunnistaa minut (erotun tällä ihonvärillä kyllä aika hyvin, jopa briteistä). Ehkäpä ensi kerralla uskalletaan vallan moikata joidenkin kanssa :).

Iloiseksi teki myös se, että löysin sieltä marketista Lion-suklaapatukoita. Niitä ei jostain syystä ole löytynyt Suomesta enää muutamaan vuoteen, joten rohmuan niitä aina ulkomailta, on ne niin hyviä. Huono puoli tosin on se, että en ole syönyt kahteen viikkoon juurikaan makeaa ja nyt taisin taas retkahtaa. No mutta se vuorelle kiipeäminen kuluttaa sitten niin paljon kaloreita että eihän nyt pari patukkaa mitään meinaa ja ja ja.. muut kootut selitykset.