Porsaita äidin oomme kaikki

Näin kun joulu lähestyy niin tuo joululaulu tulee täällä ensimmäisenä mieleen kun joutuu olemaan tekemisissä ranskalaisten kanssa. Mukavia ajeluitani häiritsee aina joku takapuskurissa kiinni ajava uuvatti. Ja kapeilla teillä kun ajelee, kannattaa pysyä kaukana reunasta. Teitä ei täällä ole tehty kuten Suomessa, vaan reuna pettää taatusti alta ja auto kellahtaa pahimmillaan katolleen. Juurikin tällaisellä tiellä vastaani tuli pyöräilijä (täällä ei ole juuri missään jalkakäytäviä) ja hänen takanaan maasturi. Oletin, että maasturi odottaa että menen ohi, koska pyöräilijä on hänen puolellaan. Mutta ei, eihän ranskalaiset mitään odota ja siinä oltiin sitten kaikki kolme rinnakkain. Kas kun ei edes se pyöräilijä pudonnut ojaan. Tai no en kyllä katsonut taakse, ties vaikka tipahtikin. Jonottaminen ja odottaminen tuntuu olevan suurimmalle osalle täällä täysin vieras käsite. Esim lounasravintolan tiskillä aloitin hölmönä tietysti lisukkeiden ottamisen sieltä toisesta päästä. Ja sain odotella ikuisuuden, koska muut tunkivat sinne missä tilaa oli ja näin kukaan ei voinut liikkua mihinkään suuntaan menettämättä paikkaansa ja ottamatta sitä karmeaa riskiä, että purkkipavut loppuvat kesken.

Koska jalkakäytävät puuttuvat suurimmaksi osaksi teiden varsilta lukuun ottamatta ihan kylien keskustoja, ei täällä voi lähteä kotoa käsin kovinkaan pitkälle kävelylle. Vaan on ajettava jonkin merkityn luontopolun alkuun. Tai otettava riski ja lähdettävä kävelemään tien viertä pitkin. Itse en tätä halunnut tehdä kun jätin autoni päiväksi huoltoon ja halusin päästä noin kolmen kilometrin päässä olevalle ostarille. Lähdin siis kävelemään peltojen läpi menevää pikku tietä, joka lopussa kapeni aika mutaiseksi ja hevosenkakkaiseksi kinttupoluksi. Selvisin kuitenkin turvallisesti ostoskeskukseen. Siellä päätin ottaa riskin ja mennä kampaajalle. Se oli onnekseni sellainen paikka missä ei tarvittu ajanvarausta ja kampaaja puhui englantia. Istuin odottamaan ja pian ympärilläni pörräsi kärpänen kavereineen. Ja vasta silloin satuin vilkaisemaan paremmin valkoisia tennareitani. Ihan paskassahan ne olivat, kökkäreet vaan tipahtelivat ympäriinsä. En sitten voinut aiemmin katsoa.. Maaseudun iloja. Koska vuoroni oli ihan juuri, yritin siinä sitten piilotella putoavia kokkareita ympäri kampaajaa ja etsiä paperia. Pyysin kampaajaa tuomaan nenäliinoja, ja kun hän meni sekoittamaan väriä, pyyhin sekä kenkiäni että lattiassa olevaa kakkarantua epätoivoisesti. En tiedä huomasiko hän mitään, ei ainakaan sanonut. Olisihan sitä voinut tietysti itse selittää, että piti kävellä niityn poikki kun teillä ei näitä kävelytietä taideta täällä tuntea. Kärpänen se pörräsi uskollisesti ympärilläni koko kahden tunnin ajan mitä siellä istuin.

Aurinkoinen päivä

Viikon ainoa vapaapäiväni sattui olemaan myös viikon ainoa aurinkoinen päivä. Kukaan ei voi kyllä väittää etteikö täällä olisi kaunista. Ruska on vielä näyttävä, varsinkin auringon osuessa keltaisiin lehtiin. Valitettavasti minut herätti vielä aikaisin aamulla viimeisen yöpäivystyksen päätteeksi harvinaisen ärsyttävä puhelu ja sen seurauksena nukuin yhteentoista asti. Mutta lopulta pääsin liikenteeseen, ja ajoin Grozetiin. Siellä on hissi ylös vuorelle, tosin se ei ole vielä toiminnassa. Mutta hissille rinteeseen raivattua väylää voi kävellä ylös. Se vaan on niin jyrkkä, että olin ihan piipussa jo ensimmäisen harjanteen päällä. Joten huipulle en ihan vielä päässyt. Maisemat olivat hienot kyllä jo siltäkin korkeudelta. Ja eiköhän ne reisilihaksetkin siitä kehity.

Grozetista lähdettyäni ajelin huvikseni ympäriinsä somien pikku kylien läpi. Ja kävin kahdessa yhdistetyssä puutarha-/eläin-/sisustustavarakaupassa. Toinen oli oikein hieno, siellä oli aivan ihana jouluosasto. Siis kertakaikkisen ihanaa tavaraa. Normaalien koristeiden lisäksi sieltä saisi kaikkea mitä tarvitsee pienoiskokoisen joulumaan rakentamiseen. Oli lumisia puita ja rakennuksia, joissa on valot ja karuselli joka pyörii ja vaikka mitä. Ihania :).

Ja eläinosasto oli myös ihana, voi niitä pikku pupujusseja. Tässä siistimmässä oli eläimillä hyvät olot, ainakin jyrsijöillä. Linnuilla oli mielestäni liian pienet häkit. Siinä toisessa, ei niin siistissä kaupassa taas häkkejä oli siellä täällä sikin sokin ja niitä ei ollut ihan hetkeen siivottu. Mutta olen vastaavaa nähnyt Suomessakin, hyi hyi.

Viime viikolla kiipesin yhdelle huipulle Jura-vuorilla kaverini kanssa. Ensin ajoimme rinnettä ylös mutkittelevaa tietä autolla, ja puolessavälissä oli laskettelukeskus. Koska se aukeaa vasta joulukuussa, pystyi huipulle kävelemään joko loivempaa tietä pitkin tai suoraan laskettelurinteitä ylös. Valitsimme tien, koska sitä pitkin käveleminen on vielä miellyttävää, mutta tehokasta kuitenkin ylämäkeen kun mennään. Huipulla on hienot näkymät vastapäisille lumihuippuisille Alpeille. Ja jos olisi ollut kirkas päivä, niin olisi nähnyt Genevenkin. Huipulla oli ryhmä italialaisia turisteja, jotka antoivat meille heti kiikarinsa, että katsoisimme niillä jotain. Koska he eivät oikein puhuneet englantia, en heti ymmärtänyt mitä pitää katsoa. Mutta sitten tajusin että läheisellä kallionjyrkänteellä oli vuohi. Säikähdin tietysti, että sillä on jokin hätänä ja se pitää lähteä sieltä hakemaan, kun ne italiaanot siitä niin tohkeissaan olivat. Mutta hyvin näkyi vuohi hyppelevän, joten he siis vaan olivat innoissaan siitä että siellä oli vuohi :).

Kävin viime viikolla myös Lyonissa hevosmessuilla. Olipa tosi hulppea tapahtuma. Jättimäinen messukeskus, jossa oli ohjelmaa useilla areenoilla, paljon hevosia ja vielä enemmän myyntikojuja. Parasta oli melkeinpä lännenosasto, rakastuin kerta kaikkiaan American Paint Horse-rodun edustajiin. Ihania, ja mikä parasta, ne ovat kaikki laikukkaita! Oli siellä islanninhevosiakin. Menen ensi vuonna uudelleen ehdottomasti.