Tässähän vierähtikin sitten ihan reilusti aikaa ennen kuin muistin taas kirjoitella. Tuntuu, että on niin paljon uutta koko ajan ettei riitä energiaa juuri mihinkään muuhun kuin asioiden setvimiseen ja töiden tekoon (ja niitäkin on edelleen riittänyt).
Asunto löytyi kuitenkin ja nyt opettelen sitten asumaan kämppiksen kanssa. Ei mitenkään helppoa minunlaiselleni erakolle. Olen niin älyttömän tottunut tekemään omat päätökseni keskenäni ja olemaan riippumaton, että on todella työlästä ottaa koko ajan huomioon toisenkin mielipide. Muttapa ehkäpä sitä oppii uusia asioita, ja eihän tämän ole tarkoitus olla kuin väliaikaista. Olemme todella erilaisia ihmisiä, joten kevääseen mennessä olemme varmasti molemmat kypsiä omaan asuntoon. Ja onhan kaikessa hyvätkin puolensa. Koiriani kaipaan kuitenkin niin paljon, että haluan mahdollisimman pian oman asunnon pikku pihalla. Vaikka se sitten tuleekin aika kalliiksi, mutta pitää tinkiä jostain muusta. Eihän tässä tarvitse matkustellakaan, kun on jo valmiiksi ulkomailla :).
Mutta kunhan nyt alkuun saisi edes tämän nykyisen asunnon kanssa asiat hoidettua. Ollaan asuttu tässä kuun alusta, ja vieläkään ei ole vesi-, kaasu- ja sähkösopimukset hoidettuna. Hyvä puoli täällä on kuitenkin se, että mitään näistä edellämainituista ei ole katkaistu, vaikka meillä ei soppareita olekaan eikä siis näin ollen olla mistään maksettukaan. Kyseisiin yhtiöihin voi nimittäin soittaa vaan Ranskasta, ja englanninkielistä palvelua ei ole saatavilla. Kun olen lähes aina päiväsaikaan Sveitsin puolella töissä, ja kämppiksenikin on ollut paljon poissa eikä ehkä ole kaikista toimeen tarttuvinta sorttia, niin minulla vierähti näin paljon aikaa ennen kuin olen vihdoin edennyt siihen vaiheeseen, että sain sopimusluonnokset allekirjoitettavaksi. Alkuun kun puheluista ei tullut yhtään mitään kielimuurin takia, ei ennen kuin aloin vaan sitkeästi selittämään asiaani vaikka luurin päästä kovasti vastustettiinkiin, että en puhu englantia. Puhuvat ne kuitenkin sitten, kun antavat periksi eivätkä kehtaa sulkeakaan puhelinta. Tosin aika huonosti, mutta paremmin kuin minä ranskaa. Kunhan elämä hieman tasaantuu, niin ranskan kielen kurssi on kyllä ehdoton.
Ylen ystävällinen työkaverini antoi minulle auton lainaan viikoksi, joten pääsin tutustumaan ranskalais-sveitsiläiseen ajokulttuuriin. Meillä alkaa aamuvuoro kuudelta, ja silloin on pilkkopimeää. Niinpä siis eksyin ekalla kerralla kun ajoin töihin. Katuvaloja täällä ei pahemmin ole, ja on pimeämpää kuin Afrikassa (trust me, I know). Ja vaikka ajan rajoitusten mukaisesti, niin aina perässäni on pikku jono ja useimmiten kaikki menevät ohi. Ranskan puolella ajotapa on hieman erilainen kuin Sveitsin puolella. Heti kun rajan yli menee, alkaa olla nopeudenvalvontakameroita ja sakoista ei selviäkään puhumalla. Mutta ei täällä mitään mahdotonta ole ajaa, odotan innolla jo että pääsen ajelemaan ympäriinsä. Ensi kuussa sitten!
Yleisesti ottaen maiden välisen rajan ylittäminen on täällä helppoa. Rajapisteillä on harvoin viranomaisia, vain yksi ison tien varrella oleva ylityspaikka on aina miehitetty ja siinä seurataan tarkkaan ohiajavia. Yleensä katsovat onko auton lasissa tietullitarra. Mutta kuulin myös, että voivat pysäyttää tarkistaakseen esim kuitteja, kun tulee Sveitsin Ikeasta Ranskan puolelle. Kun ei saisi tuoda kuin jollain 130 eurolla tavaraa (eihän nyt Ikeasta selviä kotiin niin vähällä). Tämän kuulin sen jälkeen kun ajoimme auto aivan täynnä tavaraa rajan yli (kaksi patjaa, kaksi sängyn runkoa, petari ja pikkutavaraa sekä kaksi ihmistä). Onneksi mentiin silloin pienemmän rajan yli :).
Yhtenä päivänä kävi kuitenkin niin, että kun olin bussissa matkalla töistä kotiin, meidät pysäyttikin poliisi sillä pienellä raja-asemalla mistä bussi ajaa ohi ja missä on vain yksi vino tönö eikä yleensä ketään, näkyvissä ainakaan. Tuiman näköinen nainen nousi etuovesta sisään ja huusi ranskaksi jotain, mikä nyt minulle kuulosti vain sösssössööööltä kuten yleensä. Ihmiset alkoivat kuitenkin kaivamaan vimmatusti laukkujaan. Päättelin että pitäisi varmaan kaivella passi (jota olen onneksi pitänyt aina laukussa mukana). Poliisinaisen takaovesta tullut kolleega katsoi sitä ja tyytyväiseltä vaikutti. Yksi nainen ei löytänyt papereitaan ja hänet käskettiin, mielestäni aika töykeästi, ulos bussista. Tuskinpa hän mikään rikollinen oli, mutta sinne jäi poliisien haltuun. Että pitääpä muistaa pitää ne paperit mukana tästäkin eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti