Helsinki-Prévessin ajomatka

 Ajomatkani Helsingistä Ranskaan Prévessiniin on sujunut tähän asti hienosti. Ihan turhaan jännitin ainakin tätä Saksan osuutta. Meno moottoriteillä on ollut varsin sivistynyttä. Kolme kaistaa on erinomainen juttu kerrassaan, siinä keskimmäisellä kaistalla voi posottaa menemään kaikessa rauhassa, ei tarvitse välittää liian hitaista eikä liian nopeista. Vain pari kertaa joku uuvatti on tupannut eteen, mutta yhtään vaaratilannetta ei silti ole ollut. Hieman yllätyksenä tosin tuli mäkinen osuus, kun oma autoni hyytyi suht jyrkkään ylämäkeen aivan täysin. Sen jälkeen tajusin ottaa alamäestä vauhtia ja siirtyä reunimmaiselle kaistalle, sillä vaikka kuinka oli kaasu pohjassa niin silti se vauhti  vaan hidastuu kun mäki jatkuu. Epäilen kyllä, että autossakin on jotain vikaa, sen verran rouheat on äänet. Mutta toivottavasti kestää Ranskaan asti.

 Laivamatkakin Helsingistä Rostockiin meni mukavasti. Eihän nuo Finnlinesin laivat ole kummoisia, yhdessä kerroksessa on ruokaravintola ja baari ja siinä kaikki. Ruokakaan ei ollut maineensa veroista. Ilmeisesti ennen kaikki oli paremmin ennen, koska kuulin jonkun valittavan ruuan huononemisesta henkilökunnalle ja he kertoivat sen johtuvan siitä, että raaka-aineet tulevat nykyään Saksasta..
Mutta juttuseuraa löytyi, erotuin porukasta aika selvästi, sillä ei siellä ollut juuri kuin minä ja rekkakuskeja. Istuin samassa pöydässä hollantilaisten rahtareiden kanssa, ja he olivat hyvinkin yllättyneitä siitä, että ajan ihan ypöyksin pikku autollani. Jos olisin ollut Hollantiin menossa, niin olisin kuulemma voinut ajaa sitikan rekan kyytiin, hyvin olisi mahtunut tyhjään perävaunuun :).

 Laivalla oli useita koiria. Vähän hirvitti, kun vanhempi mies ulkoilutti koiriaan irti kannella. Itse roikkuisin talutushihnoissa rystyset valkoisena, ettei mamin pullerot vaan lennä tuulen mukana mereen (tuuli oli muuten niin kova, että en uskaltanut itsekään enää kävellä lopulta kannella). Hieman epäilen, miten se kakkaamispuoli tulee koiriltani sujumaan, kun ei ole ruoholänttiä. Pitänee kasvattaa rairuohoa mukaan :). Tai no neidillehän se ei tule olemaan ongelma, hän varmasti vääntää tortut hytin nurkkaan ja on hirveän tyytyväinen lämmitetystä sisävessasta. Mutta herra voi hieman osoittaa mieltään.

 Laivalipun hinta on kyllä suolainen, viitisensataa euroa, mutta toisaalta säästäähän siinä tuhat kilometriä ajoa, ja saa levätä. Nyt kun meri oli suht tyyni, ei minullekaan tullut huono olo, pienehkö kuvotus vain illalla. Eikä edes johtunut siideristä, niitä join vain kaksi juuri sen takia ettei tarvitse vihreänä pitkin hyttiä yrjöillä.

Ensimmäisenä iltana, kun pääsin laivasta ulos, ajoin noin 230 kilometriä Hampurin eteläpuolelle Egestorfiin yöksi. Onneksi en yhtään kauemmas, sillä oli todella pimeää ja satoi. Siltikään ei pelottanut ja matka eteni ihan hyvää vauhtia. Hotelli oli Egestorfer Hof, pienehkö perhehotelli, jonne oli helppo löytää moottoritieltä pilkkopimeässäkin. Harmi, että en ehtinyt illalliselle, laiva oli tunnin myöhässä ja olin aika myöhään hotellilla. Kuulin nimittäin yhden vieraan kehuvan ruokaa seuraavana päivänä. Hotellissa oli useampi koira, joten pitääpä muistaa tämä hotelli kun on koirat mukana. Huonekin oli soma ja oikein siisti.

Seuraavana päivänä ajoin noin 600 kilometriä hienossa säässä ja olin perillä seuraavassa pysähdyspaikassani Heidelbergin kaupungissa, joka sijaitsee noin 90 km Frankfurtista etelään. Nämä kuvat ovat sieltä. Hotellini sijaitsi korkealla rinteessä metsän keskellä, nimeltään Parkhotel Atlantic. Kiva hotelli tämäkin. Noin puolivälissä rinnettä alaspäin oli vanha linna, johon kävin tutustumassa. Ja alhaalla kaunis vanha kaupunki. Oikein hyvä valinta pysähtymispaikaksi tämä kaupunki. Ja ehdin vielä hyvin kiertää paikkoja, kun en ahnehtinut liian pitkää ajomatkaa tälle päivälle. Söin vanhassa kaupungissa maittavan, tuhdin aterian ja lähdin sitten kiipeämään takaisin hotellia kohti, koska alkoi jo tulla hämärä. Ensin vähintään 250 askelmaa portaita ylös linnan luo, minkä jälkeen puuskutin jo aika tavalla. Ei han paras idea raskaan aterian jälkeen :). Ja sitten vielä 2-3 kilometriä ajoittain tiukkaa ylämäkeä hotellille. Ja tiesi käyneensä, tuntui mukavasti jaloissa. Mutta linna ja kaupunki näyttivät hienoilta iltavalaistuksessa. Rinteessä on myös isoja, hienoja omakotitaloja, joita oli kiva katsella.

Saksaa on sanottu koiraystävälliseksi maaksi, ja koiria näkyykin kaikkialla mielestäni enemmän kuin Suomessa. Ja erityisesti hotelleissa, ravintoloissa ja terasseilla. Oikein mukavaa on se.

Huomenna matka sitten jatkuu, toivottavasti Sveitsin osuus menee yhtä kivasti kuin Saksan tähän asti.