Arjen kuulumisia Ranskasta

Tässähän vierähtikin sitten ihan reilusti aikaa ennen kuin muistin taas kirjoitella. Tuntuu, että on niin paljon uutta koko ajan ettei riitä energiaa juuri mihinkään muuhun kuin asioiden setvimiseen ja töiden tekoon (ja niitäkin on edelleen riittänyt).

Asunto löytyi kuitenkin ja nyt opettelen sitten asumaan kämppiksen kanssa. Ei mitenkään helppoa minunlaiselleni erakolle. Olen niin älyttömän tottunut tekemään omat päätökseni keskenäni ja olemaan riippumaton, että on todella työlästä ottaa koko ajan huomioon toisenkin mielipide. Muttapa ehkäpä sitä oppii uusia asioita, ja eihän tämän ole tarkoitus olla kuin väliaikaista. Olemme todella erilaisia ihmisiä, joten kevääseen mennessä olemme varmasti molemmat kypsiä omaan asuntoon. Ja onhan kaikessa hyvätkin puolensa. Koiriani kaipaan kuitenkin niin paljon, että haluan mahdollisimman pian oman asunnon pikku pihalla. Vaikka se sitten tuleekin aika kalliiksi, mutta pitää tinkiä jostain muusta. Eihän tässä tarvitse matkustellakaan, kun on jo valmiiksi ulkomailla :).

Mutta kunhan nyt alkuun saisi edes tämän nykyisen asunnon kanssa asiat hoidettua. Ollaan asuttu tässä kuun alusta, ja vieläkään ei ole vesi-, kaasu- ja sähkösopimukset hoidettuna. Hyvä puoli täällä on kuitenkin se, että mitään näistä edellämainituista ei ole katkaistu, vaikka meillä ei soppareita olekaan eikä siis näin ollen olla mistään maksettukaan. Kyseisiin yhtiöihin voi nimittäin soittaa vaan Ranskasta, ja englanninkielistä palvelua ei ole saatavilla. Kun olen lähes aina päiväsaikaan Sveitsin puolella töissä, ja kämppiksenikin on ollut paljon poissa eikä ehkä ole kaikista toimeen tarttuvinta sorttia, niin minulla vierähti näin paljon aikaa ennen kuin olen vihdoin edennyt siihen vaiheeseen, että sain sopimusluonnokset allekirjoitettavaksi. Alkuun kun puheluista ei tullut yhtään mitään kielimuurin takia, ei ennen kuin aloin vaan sitkeästi selittämään asiaani vaikka luurin päästä kovasti vastustettiinkiin, että en puhu englantia. Puhuvat ne kuitenkin sitten, kun antavat periksi eivätkä kehtaa sulkeakaan puhelinta. Tosin aika huonosti, mutta paremmin kuin minä ranskaa. Kunhan elämä hieman tasaantuu, niin ranskan kielen kurssi on kyllä ehdoton.

Ylen ystävällinen työkaverini antoi minulle auton lainaan viikoksi, joten pääsin tutustumaan ranskalais-sveitsiläiseen ajokulttuuriin. Meillä alkaa aamuvuoro kuudelta, ja silloin on pilkkopimeää. Niinpä siis eksyin ekalla kerralla kun ajoin töihin. Katuvaloja täällä ei pahemmin ole, ja on pimeämpää kuin Afrikassa (trust me, I know). Ja vaikka ajan rajoitusten mukaisesti, niin aina perässäni on pikku jono ja useimmiten kaikki menevät ohi. Ranskan puolella ajotapa on hieman erilainen kuin Sveitsin puolella. Heti kun rajan yli menee, alkaa olla nopeudenvalvontakameroita ja sakoista ei selviäkään puhumalla. Mutta ei täällä mitään mahdotonta ole ajaa, odotan innolla jo että pääsen ajelemaan ympäriinsä. Ensi kuussa sitten!

Yleisesti ottaen maiden välisen rajan ylittäminen on täällä helppoa. Rajapisteillä on harvoin viranomaisia, vain yksi ison tien varrella oleva ylityspaikka on aina miehitetty ja siinä seurataan tarkkaan ohiajavia. Yleensä katsovat onko auton lasissa tietullitarra. Mutta kuulin myös, että voivat pysäyttää tarkistaakseen esim kuitteja, kun tulee Sveitsin Ikeasta Ranskan puolelle. Kun ei saisi tuoda kuin jollain 130 eurolla tavaraa (eihän nyt Ikeasta selviä kotiin niin vähällä). Tämän kuulin sen jälkeen kun ajoimme auto aivan täynnä tavaraa rajan yli (kaksi patjaa, kaksi sängyn runkoa, petari ja pikkutavaraa sekä kaksi ihmistä). Onneksi mentiin silloin pienemmän rajan yli :).

Yhtenä päivänä kävi kuitenkin niin, että kun olin bussissa matkalla töistä kotiin, meidät pysäyttikin poliisi sillä pienellä raja-asemalla mistä bussi ajaa ohi ja missä on vain yksi vino tönö eikä yleensä ketään, näkyvissä ainakaan. Tuiman näköinen nainen nousi etuovesta sisään ja huusi ranskaksi jotain, mikä nyt minulle kuulosti vain sösssössööööltä kuten yleensä. Ihmiset alkoivat kuitenkin kaivamaan vimmatusti laukkujaan. Päättelin että pitäisi varmaan kaivella passi (jota olen onneksi pitänyt aina laukussa mukana). Poliisinaisen takaovesta tullut kolleega katsoi sitä ja tyytyväiseltä vaikutti. Yksi nainen ei löytänyt papereitaan ja hänet käskettiin, mielestäni aika töykeästi, ulos bussista. Tuskinpa hän mikään rikollinen oli, mutta sinne jäi poliisien haltuun. Että pitääpä muistaa pitää ne paperit mukana tästäkin eteenpäin.

Hellettä ja asunto-ongelmia

Meitä viedään kyllä nyt kuin pässiä narussa tässä asuntoasiassa. Vaaditaan älyttömiä dokumentteja, perutaan tapaamisia, asunnot katoavat nenän edestä ja vielä pitäisi kaikesta tästä lystistä ja huonosta palvelusta maksaa välitystoimistoille ruhtinaalliset palkkiot. Mutta eipä auta jos aikoo asunnon saada. Ottajia täällä on huomattavan paljon enemmän kuin asuntoja. Vielä ei kuitenkaan periksi anneta, joka päivä tulee opittuja jotakin uutta tästäkin asiasta. Joten joku päivä sitä sitten täytyy olla niin hyvä, että voittaa nämä omassa pelissään :).

Asunnot ovat tosi hienoja, jos ne on rakennettu parin vuoden sisään. Vanhemmissa on pari erikoista piirrettä.. Vessassa on vain pelkkä pönttö, ei käsienpesuallasta (!). Tästä olemme päätelleet, että nämä porsaat eivät pese käsiään ja on tullut sitten läträttyä käsidesin kanssa vähän innokkaammin.
Keittiöissä ei ole mitään kodinkoneita tai edes jääkaappia. Itse asiassa voi olla tyytyväinen, jos on edes kaapit eikä pelkkä tyhjä huone.

Tuntuu, että tottuu niin nopeasti kaikkeen omituiseen mitä täällä on, että ei oikein edes osaa kirjoittaa niistä. Suomalaisittain hieman outo tapa on varmaan se, että kättelemme töissä toisemme aina tullessamme toimistoon ja sieltä lähtiessämme. Siis joka ikinen päivä kun sinne menemme kierrämme jokaisen kolleegan läpi. Suomessa yleensä kätellään vaan uudet ihmiset. Mutta äkkiäkös siihenkin tottui, nyt on kova tarve kätellä kaikkia :). Varmaan kättelen teidätkin kaikki kun tulen Suomeen :D.

Muutenkin täällä ei todellakaan katsella maahan kadulla, vaan jos joku tulee vastaan niin yleensä tervehditään. Ei nyt onneksi sentään Geneven vilinässä, vaan lähinnä täällä maaseudulla :).

Ja hellettä on nyt tälle viikolle piisannut. Ja juuri kun minulla on  päivät vapaat, kun olen yövuoroissa. Ja vaikka kuumuudesta valittaminen on yleisesti paheksuttua, valitanpa kuitenkin. Liian kuuma! Ei jaksa edes tuonne vuorelle kiivetä vaikka aikaa olisi kerrankin.

Koiraystävällinen kylä

Koiraystävällisen asuinpaikan lisäksi etsin koko ajan myös mitä viihdykettä ja palveluita täällä on koiria ajatellen. Yksi paljon kehuttu australialainen eläinlääkäri löytyi jo Genevestä. Ja yksi koirakaveri, suomalainen jack russellin terrieri. Vuokratätini kehui lounaalla, että Nyon on ihana paikka Sveitsin puolella. Löysin netistä sivun, jossa sen kehutaan olevan myös erittäin koiraystävällinen kylä.

http://www.wagthedoguk.com/blog/travel-2/switzerland/dog-friendly-nyon-switzerland/

Kun muuttaa uuteen maahan, on aluksi varmaan aika yksinäistä, ennen kuin löytää harrastuksia ja paikallisia ystäviä. Niin sanotusti piireihin pääseminen on yhtä vaikeaa kaikkialla. Helpottaisi jos olisi yhteinen kieli, mutta minulle ranska on yhtä hepreaa kuin suomi ulkomaalaiselle. Ja ranskalaiset, jotka osaavat vain ranskaa, suhtautuvat ulkomaalaisiin yhtä lämpimästi kuin vain suomea puhuvat suomalaiset :). Tosin näin parin viikon jälkeen ei nämä asiat vielä paljon paina, sitähän  tuntee olevansa ihan vaan turisti varmaan vielä pitkään.

Vuokratätini poikineen oli kyllä onnekas löytö, häneltä saa paljon hyödyllistä tietoa ja apua. Harmittaa jo nyt, että täällä voi viipyä vaan tämän kuukauden. Hän valmisti minulle juuri maittavan algerialais-ranskalaisen lounaan. Erittäin mukavaa, koska itsellä tulee ostettua kaupasta yhtä ja samaa koko ajan. Kaikki tuotteet ovat aivan outoja, joten melkeinpä pitää maistella kaikkea, että tietää mistä pitää. Nyt tiedän ainakin, että Geneve-järvestä saa herkullisia pikkukaloja. Ja niitä kannattaa syödä ravintoloissakin Geneven puolella, on takuuvarmasti tuoretta kalaa.

Marketissa käynti tänään taisikin olla viikkoni suurin sosiaalinen tapahtuma :). Tunnistin paljon porukkaa bussista, jolla menen töihin. Näillä seuduilla on paljon ulkomaalaisia, jotka työskentelevät CERNissä ja se on työmatkani varrella. Joten tuntui kuin olisi tuttuihin törmännyt, hekin taisivat tunnistaa minut (erotun tällä ihonvärillä kyllä aika hyvin, jopa briteistä). Ehkäpä ensi kerralla uskalletaan vallan moikata joidenkin kanssa :).

Iloiseksi teki myös se, että löysin sieltä marketista Lion-suklaapatukoita. Niitä ei jostain syystä ole löytynyt Suomesta enää muutamaan vuoteen, joten rohmuan niitä aina ulkomailta, on ne niin hyviä. Huono puoli tosin on se, että en ole syönyt kahteen viikkoon juurikaan makeaa ja nyt taisin taas retkahtaa. No mutta se vuorelle kiipeäminen kuluttaa sitten niin paljon kaloreita että eihän nyt pari patukkaa mitään meinaa ja ja ja.. muut kootut selitykset.

Juhlapäivä..

.. on täällä Ranskassa tänään. Ja miksei minullakin, kun on viikon ainoa vapaapäiväni. Näköjään lauantait ovat ainoita päiviä jotka pystyn pitämään vapaana, muuten töitä on niin paljon, että pakko vaan tehdä. Onneksi ensi kuussa pitäisi helpottaa, koska kaksi uutta on jo allekirjoittanut sopparit ja siis varmasti tulossa. Olenkin aika uupunut, joten lisävapaat ovat tervetulleita. Mahdottoman määrän töitä lisäksi sekin vie kummasti energiaa, että kaikki on uutta ja verrattain haastavaa oudon kielen takia.

Mutta siis 14. heinäkuuta on Ranskassa suuri juhlapäivä. Ei kuitenkaan itsenäisyyspäivä, vaan jonkin sortin suuren taistelun muistopäivä. KVG sanoisi joku tässä kohtaa. Ei tarvitse, koska vuokratätini (vai miksi sanotaan ihmistä, jonka asunnossa vuokraa huonetta, mutta joka myös asuu siellä.. Madame? :)) teini-ikäinen poika piti minulle eilen esityksen siitä mikä merkitys tällä päivällä on ranskalaisille. Ja koska hänen englantinsa ei ole kovin vahva, osa monologista oli ranskaksi ja osa elekielellä. Mutta hyvin selvisi, että joskus 1800-luvulla maalaiset menivät joukolla Bastiljiin viemään aseet ja hyökkäsivät armeijan kimppuun. Vallankumous siis. Ja sen muistoa alettiin juhlimaan jo eilen kunnon rytinällä. Suomessa ei edes uutena vuotena ole sellainen pauke. Ilmeisesti se oli vasta alkua ja tänään pitäisi olla varsinaiset juhlallisuudet. Onneksi ei ole koirat vielä täällä, koska Jeroa ei olisi saanut ikinä pois sängyn alta.

Sain viime viikolla hoidettua yhden käytännön asian eli avattua pankkitilin. Sveitsissä tosin, ja se oli varmasti paljon helpompaa kuin Ranskassa. Ei tarvittu kuin passi ja työsopimus, Ranskassa pitää taas kantaa lippua ja lappua kerrakseen konttoriin ennen kuin tili aukeaa.

Tänään on mainio ilma, aurinko paistaa, mutta tuulee niin että ei ole liian kuuma. Ehkä illalla sataa taas kuten eilen. Kaipaan niin omaa autoa, voisi ajaa tutkimaan seutua ja etsimään vuorille meneviä patikointipolkuja. No se hyvä puoli on, että ei ole lomalla vaan muuttamassa tänne, niin kaikelle tuollaiselle on kyllä aikaa. Ja täällä arvostetaan vapaa-aikaa paljon enemmän kuin Suomessa, joten meilläkin sitä tulee olemaan enemmän. Kunhan tästä alkuvaiheesta selvitään. Joten joku kaunis päivä kiipeän tuonne vuorelle!

Nappasin tämän kuvan parvekkeeltamme. Ei ole nyt paras mahdollinen, mutta näkyy vähän millaisia nämä talot ovat, ja taustalla olevat vuoret. Tänään niiden yllä olikin todella vähän pilviä. Tällä puolella ei ole hienoja istutuksia, mutta toisella puolella on valtavasti ruusupuita, tai siis jotain ruusupuskia pitkällä varrella, koko pihatie täynnä.

Ylettömän ystävällinen vuokranantajani ajelutti minua tänään ympäriinsä, että näkisin vähän millaista seutu on ja missä olisi kiva asua. Todella mahtavaa, koska nyt voin jo esimerkiksi heti jättää laskuista pois Gexin, jota olin tähän asti pitänyt mahdollisena, mutta nyt tiedän että se on aika tuppukylä. Divonne-Les-Bains olisi taas aivan upea paikka, siellä oli ihana järvi, paljon puistoja ja todella kaunista. Hinnat ovat hieman korkeampia, töihin pääsisi motaria pitkin parissakymmenessä minuutissa. Toinen loistava alue on tämä missä nyt asumme, täällä on kaikki tarvittavat palvelut ja noin vartti menee töihin autolla. Mikäli kyse olisi vain itsestäni, olisi asunnon löytäminen ehkä helpompaa, mutta nyt haluan löytää parhaan mahdollisen paikan koirille asua. Kävin tänään yhdessä välitystoimistossa, mutta siellä ei puhuttu yhtään englantia, joten eihän siitä mitään tullut. Huomenna kaikki paikat ovat kiinni, joten ensi viikolla on tartuttava toimeen.
Muutenkin tämä ainoa vapaapäivä tuli käytettyä hyvin, ostin kasan "business casual"-vaatteita töihin, kun sellaisia on jo meitä vaadittu pitämään. Ja minultahan niitä ei kyllä yhtään löytynyt, mutta nyt löytyy.

Täällä sitä sitten ollaan..

Vaikka olen aina haaveillut ulkomailla asumisesta, niin en ole millään uskoa, että se nyt oikeasti on totta. Tosin koko tämä muutto tuli niin nopealla aikataululla, että ei paljon ehtinyt sopeutua ajatukseen. Tuntuu edelleenkin, että olen lomamatkalla ja harmittelin viimeksi tänään, että en ole ehtinyt ottaa valokuvia. No ehkä sille on aikaa myöhemminkin..

Nykyinen, väliaikainen asuntoni sijaitsee Ranskan puolella kylässä nimeltä St Genis Poilly. Oikein soma pikku kylä, tykkään kyllä. Ja tämä asunto on kerrassaan hulppea, aivan uusi (kuukausi sitten valmistunut) kerrostalo, ja makkaristani on näkymä vuorille. Nainen, jonka alivuokralaisena olen, asuu tässä kahden poikansa kanssa ja nyt kun pojat ovat isällään, saatiin kaverini kanssa heidän huoneensa kuukaudeksi. Kunpa voisin saada oman vuokrakämpän näistä samoista taloista, mutta näissä on vain isoja asuntoja ja vuokrat ovat 2500 euron kieppeillä.. Onneksi näillä seuduilla on enemmänkin uusia taloja, sillä vaikka vanhemman tyyliset talot voivat olla jotkut sieviäkin niin otan mieluummin vähän modernimpaa ja toimivampaa. Ihan Sveitsin rajan tuntumassa on Ranskan puolella lähiötyylisiä kaupunkiasutusta, mutta täällä lähempänä vuoria on kivempaa ja kauniimpaa, hevoset laiduntaa ja on rauhallista.

Näin vajaan viikon täällä oltuani olen jo oppinut sitä sun tätä, kantapään kautta tottakai. Olin varannut meille ekaksi kuukaudeksi Apart hotellin, jota monet suosittelivat. Kaverini mielestä se oli liian kallis, ja hän löysi netistä pari sataa halvemman yksityisen vuokraaman asunnon. Se kämppä oli kaamea, vanha ja haiseva luukku rajan lähellä, ja liikenteen melu oli aivan älytön. En saanut nukuttua yhtään. Eipä kannata ottaa kämppää sitä näkemättä. Hyvä puoli oli se, ettei maksettu mitään etukäteen, joten rahaa ei menetetty kuin se mitä niistä kahdesta yöstä maksettiin.

Seuraavaksi kipitimme ostamaan prepaidliittymät Genevestä. Eipä tullut mieleen etteivät ne toimi välttämättä ranskan puolella. Tai että kun ei vaihda verkkoa manuaalisesti takaisin Sveitsin verkkoon Ranskan puolelle tultuaan, niin puhelut maksavatkin yllättäen 0,25 frangin sijaan 39 frangia per 15 minuuttia..

Lopuksi vielä saatiin molemmat elämämme ensimmäiset sakot metrossa. Ostettiin olevinaan oikeat liput, mutta eihän ne tarkastajan mielestä sitä olleet. Minun lippuni tosin olisi kelvannut, mutta kaverini ystävällisesti kavalsi minutkin :). Luultavasti tarkastaja ei tunnistanut sen pysäkin nimeä mikä minulla oli lipussa, sillä ostimme liput Ranskan puolella bussissa, ja ennen kuin kaverini sai lipun oli pysäkki jo vaihtunut. Ja Sveitsin puolella tarkastajat eivät tiedä kaikkia Ranskan pysäkkejä, oletettavasti ainakaan. Mutta niin sitä maksettiin molemmat, tosin tarkastaja oli niin "ystävällinen", että otti meiltä yhteensä 80 frangia eikä molemmilta erikseen, laittoi sitten setelit omaan kukkaroonsa ja antoi 20 frangia vaihtorahaakin satasesta. Eihän siitä mitään todistetta nimittäin jää, että on saanut meidät kiinni, ulkomaalaisia kun ollaan. Että tulipa sitten kartutettua hänen vapaa-ajanrahastoaan.


Ruoka on Geneven puolella tosi kallista, esim kana jonka Suomessa saa parilla eurolla maksaa täällä kympin. Täytyypä toivoa, että ne rahat menevät eläinten hyvinvointiin. Ranskan puolella on tosin jo halvempaa.
Kunnollisia vaatekauppoja ei ole vielä löytynyt, käytiin parissa ostoskeskuksessa, ja ihme rytkyjä niissä oli. Naurettiin, että joudutaan menemään Suomeen vaateostoksille. Geneven keskustassahan olisi kyllä runsaasti putiikkeja, mutta voi olla että hinnat hieman hirvittää.

Töissä on aika rankkaa, tehdäänhän nyt neljän ihmisen voimin aiemmin kymmenen ihmisen tekemät työt. Mutta kyllä se siitä helpottaa, kun saadaan lisää porukkaa. Ja syksyllä tarvitsenkin enemmän sitä vapaata kun koirulit muuttavat tänne. Sitä ennen pitäisi vaan löytää kunnon asunto, missään läävässä en asu.

Ennakkoluulot ranskalaisten epäkohteliaisuutta ja kielitaitoa kohtaan ovat hieman karisseet. Ollaan saatu oikeastaan kaikkialla hyvää palvelua, ja ihan kohtuullisen hyvällä englannilla. Pullapuodin tätikin oli ihan onnessaan, kun sai puhua englantia, eikä suostunut edes puhumaan ranskaa. Ja se on hyvä koska kieli menee ihan solmuun kun yrittää  jotain mongertaa.